sunnuntai 25. toukokuuta 2008

Anteeksi anteeksi!

Anteeksi, että päivitystä ei ole tullut.
Tekosyyksi pistän vaikka sen, että en ole päässyt kirjautumaan Bloggeriin. Se on oikea syy.
Intoakaan ei ole oikein ollut, ja blogi saattaakin kuukahtaa minä hetkenä hyvänsä.

Ilmoittelen uuden osoitteen josko sellanen tulee!

keskiviikko 30. huhtikuuta 2008

Hauskaa vappua! :)

Hauskaa vappua jokaiselle!

Heti alussa mainittakoot, että päivitystä ei ole tullut, koska en ole päässyt luomaan uutta tekstiä hitaan koneemme takia. Ulkoasuakaan en ole saanut vielä toimimaan.
---

Innostuin väsäämään kaikkea pientä hamahelmistä kun luin jutun hamahelmistä Ia:n blogista.
Olen tehnyt parin päivän sisällä hamahelmistä nopan, leppäkertun, hampurilaisen, nuolen sekä korvikset.
Olisiko jollakin jotain ideaa, jota voisin kokeilla tehdä seuraavaksi?

Nyt ei tule sitten kun vain päivitystä. Anteeksi, en saa nyt kirjotettua mitään kun alkaa taas tämä en-keksi-kirjotettavaa- kausi.

Kommentoikaa blogiani, näkyillään! :)

~ Ananas

sunnuntai 20. huhtikuuta 2008

~

Päivän asuja, lauantai ja sunnuntai.


Lauantai:
-Eurovision 2008 t-paita, Euroviisuista.
-Huppari, H&M
-Collegehousut, joukkueen kanssa tilatut.
Sunnuntai:
-Toppi-pitkähihanen paitasysteemi, ??
- Caprit, H&M
(- Nilkkasukat, H&M)

Rupesin viimeviikolla virkkaamaan kukkia.. Ihan itse keksin nämä, joten on vähän epämääräisiä.




Siivosin viikonloppuna vaatekaappini. Tässä sekalaisia vaatteitani:




1. Tosi vanha paita!(Synttärilahja)Hyvä muuten, mutta paljetit lähtevät irti kokoajan :/
2. Shortsit. (H&M)
3. Hame (Lindex) parin vuoden takaa. Alkaa olla jo vähän pieni...
4. Ehh, vihreä t-paita. Ihan funny, jos jotain yksinkertaista :)
Tässä oli viime viikon(lopun) asioita tiivistettynä...
Anteeksi hiljaiseloni.
Sitten vielä haluaisin ideoita blogini uudistamiseen: Mitä haluaisitte jatkossa lukea blogistani?
Enemmän kuvia vai enemmän tekstiä? Kaikki kommentit sallittu!
Ulkoasu saattaa tänään vähän heitellä, sillä vaihdan uutta ulkoasua.
~ Ananas







perjantai 18. huhtikuuta 2008

2005-2007: Päivän asuja

Otsikko on vähän hämäävä, mutta esittelen teille nyt vaatetyylejäni/vaatteita ylipäätänsä vuosilta 2005-2007.
Vähän on tyylisuunta muuttunut!

( Klik! )




Kuvat 1-2 v. 2005
Kuvat 3-6 v. 2006
Kuvat 7-11 v. 2007

1: ?! Milloin olen tuollaisia vaatteita pitänyt? No, jokatapauksessa kuvassa liila pitkähihainen paitani (serkulta) sekä siniset farkut (mistä?).
2: Synttäreiltäni vuonna 2005. T-paita (mistä?) ja hame (mistä?) mahtuvat vieläkin.
3/4: Vähän epäselvä kuva. Jouluna 2006. Kuvissa (musta villatakki (H&M??),) tunika (mistä?) ja farkut (H&M).
5: No comments. Kuvassa huppari (serkulta) ja tuulipuvun housut (joukkueen kanssa tilattiin).

6: Ei hitsi vieköön! :DD Näyttää niin pöllöltä kuin vain mahdollista on! Toppi (mistä?) ja caprit (mistä?) mahtuvat vieläkin.
7: Ruotsista. Kuvassa harmaa "villatakki" (Ellos) ja mustat farkut (Seppälä).
8: -. Caprit (mistä?),t-paitahuppari (H&M) ja joku t-paita.
9: Samat caprit kuin edellisessäkin kuvassa ja t-paita (serkulta). Kesällä -07. LÄSKI!
10: :) Kouluun lähdössä! Fleksi kädessä, joten älkää ihmetelkö :P. Vaatteet: (Dakine-reppu selässä :D,) Harmaa huppari (H&M?), mustat farkut (Seppälä) ja joku t-paita tässäkin.
11. Ei kommentoitavaa. T-paidassa (Seppälä) lukee: For ever young, hame (Lindex) sekä legginsit (Stockmann).

Kommentteja?

~ Ananas

Hyvää viikonloppua!

keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

My last weekend and today

Täällä taas! Kirjoitan nyt viime viikonlopun tapahtumat sekä laitan kuvia niistä ostoksistani, kun sen kerta lupasin pari päivää sitten. :) Tässä siis viimeviikon ja tämän päivän jutskia.


Perjantaina siis kävin kaupungilla, ja tulihan sieltä vähän osteltuakin. En halunnut paljon rahaa tuhlata, mutta kyllä siellä yli 50 euroa meni.

Tässä ostokseni:



( klikkaa kuvaa! )


1. Kevättakki, H&M; 39,90 € ?
2. Kaksi Marimekon vihkoa, Tiimari; oiskohan ollu 2€ ?
3. Nilkkasukkia 7 kpl ( kuvasta puuttuvat oranssin sukat ), H&M; 9,90 € ?
4. Koiralleni ostin ongelmalelun, Musti & Mirri (?); 13 € ?


Hinnoista en ole aivan varma!




Lauantaina oli pari peliä ja päätin kokeilla pelipaitaani FARKKUJEN kanssa.. Tältä tämä näytti:


( Sotkin tuosta pelipaitakuvasta seuramme logot. )



Sunnuntain päivän asu oli aika...?:

- CocaCola t-paita, Coke.fi-sivustolta.
- Farkut, Stockmann
- Vaalean vihreät sukat, jotka ostin viime perjantaina.





Nyt täytyy häippästä lukemaan saksan kokeeseen.


( Sotkin kuvasta nimeni sekä myös saksan kirjan nimen, koska siitä muuten tajuaisi luokkani.
Vihko, joka on kuvassa auki, on vanha, joten käsiala on vähän muuttunut.. )


Morjens!


~Ananas

lauantai 12. huhtikuuta 2008

Something, something and something

Minunhan piti tehdä ehkä se ostoskatsaus eilen, mutta en vaan millään ehtinyt koneelle! En voi sitä tänäänkään tehdä, koska en ole vielä ladannut kameraani, sori olen ollut laiska. Kjeh kjeh.

Ajattelin nyt taas vähän sitä Madrid-Barcelona-asiaa ja kai sitten sinne Barcelonaan lähdemme.
Kesän ja reissun jälkeen sitten tulee siitä enemmän juttua, toivonmukaan.

Ja taas yksi idea mitulta; tyylikatsaus.
Kenestä haluaisitte lukea ja katsoa tyylikatsauksessa? Olisiko ehdotuksia?
Ensi postauksessa ehkä se tyylikatsaus, jos tulee ideoita!

Tämä on vaan tälläinen pikkupostaus. Ens kerralla sitten parempaa!

Nyt täytyy lähteä lukemaan ja kirjottamaan ( TAAS !! ; 3 kertaa viikossa ) espanjaa sitä reissua varten ja ihan muutenkin.
Adíos!

~ Ananas

torstai 10. huhtikuuta 2008

Kaikenlaista sekamelskaa (osa 2)

Päivän asuni tänään oli seuraavanlainen:
Valk. 3/4 hihainen huppari, H&M
Harmaa printti-tpaita, ??
Farkut, ??
Pinkit sukat, en kerennyt muitakaan etsiä, ??

Tiedän, olen läski.

Menin tänään pitkästä aikaa pyörällä kouluun. Vaihteet ei oikein pyörässäni toimi, vaikka melko uusi tuo pyörä onkin. Matikan koe meni mielestäni hyvin, toisin kuin muistini pelaa; unohdin kässätyön kouluun ;D No, otan sen sitten huomenna mukaan.

Tein eilen muutes vesivärityötä, mutta se jäikin sitten kesken, kun ruokaa ruvettiin tekemään. Alla keskeneräinen kuvia siitä työstä.






Kuvassa on siis kukkia, jos joku ei sitä vielä tajunnut. Keskittymiskykyni vähän petti puolessavälissä, älkää välittäkö siitä. Kuvat ovat huonolaatuisia, pahoittelen.
Tein työtä manga-sarjispaperille; se oli ainoata paksumpaa paperia, jota tällähetkellä löytyi valikoimasta.
Vesivärit ihan normaalit, ei mitään kummempia.

Huomenna ehkä tulee ostoksistani kuvia, sillä menen huomenna vähän kaupungille.

Nähdään tomorrow!

~ Ananas

keskiviikko 9. huhtikuuta 2008

Kaikenlaista sekamelskaa

Tänään oli kunnon katastrofi heti aamulla. Kouluun klo 9.20 ( ihanaa, ei kasiin!! ), mutta piti mennä toiselle koululle, kun siellä oli joku konserttisydeemi. Tietty mä tiesin, minne sen konsertin jäkeen piti mennä. Nii, siinä mä sitten mietin vähän että häh, mihkä täältä nyt pitää mennä, kun kaikki luokkalaiset oli tietenki jo menny.

No, selvisin mä sitten sieltä koulusta onneks edes jotenkin.


Viime bloggauksessani kysyin, mistä haluaisitte lukea blogissani. Nyt heti aluksi sain idean mitun kommentista:
" ... päivän asut, ostokset, tyylikatsaukset, toiveasut yms. olisi kivaa luettavaa :) " , kiitos kommentistasi mitu ja muutkin!


Alla pari toiveasua, joista pidän.





Nämä vaatteet ovat mielestäni aika kivat, kun olen tälläinen hupparityyppinen ihminen.


Mikki-huppari on söpö, farkut ja pitkä valkoinen paita ( joka näyttää ihan oudolta kuvassa ) ovat minusta kivat.


Laukkua ja laseja voisi käyttää vähän kaikkialla.





Tässä on sitten puolestaan beige huppari sekä söpö vihreä t-paita.
Hame on oikeasti pidempi, näyttää kuvassa lyhyemmältä kuin onkaan.
Laukku on sama kuin edellisessäkin, lasit ihan mukavat. Voisin vaikka kesällä ajatella tälläistä asua.

Tälläistä tänään.

Huomenna saksan tunti sekä matikan koe.

See ya!

~ Ananas